 |
 |
 |
 |
Äijälän tapahtumassa kohdattiin elokuun Iltarastikasvot   
  Veljekset Ruusunen vasemmalta lukien: Jukka, Juho, Pekka    Nimi: Jukka, Juho ja Pekka Ruusunen    Asuinpaikka: Järvenpää, Helsinki, Tuusula    Miten tutustuitte suunnistukseen: Orimattilan Iltarastien kautta, syksyllä tulee vuosi täyteen.    Miksi juuri Orimattilan Iltarastit: Äidin siskon mies, Kalevi Aalto, houkutteli kokeilemaan viimevuoden elokuussa. Pekka lähti mukaan ensimmäisenä ja pian veljetkin olivat koukussa suunnistukseen. Orimattilan Iltarasteilla on mukava käydä vähän kauempaakin, sillä kaikki toimii niin hyvin.    Oletteko suunnistaneet koskaan kilpailuissa: Suunnistus on harrastuksena lähinnä kuntoilua, mutta Pekka oli mukana tämän kesän Jukolassa. Kaikki kävimme myös Kainuun Rastiviikolla, kuntoilumielessä.    Edustatteko jotakin seuraa: Emme tällä hetkellä, mutta suunnitelmissa olisi liittyä ehkä Rastivarsoihin ensikaudella. Liittyminen on vasta mietintä vaiheessa, mutta täällä tulee käytyä niin usein, lähes joka viikko, että voisi olla mukavampaa olla samantien jäsen. Silloin pääsisimme myös mukaan Rastivarsojen Jukolan joukkueisiin ja Iltarastien kausikortti tulisi halvemmaksi.    Mitä muuta harrastatte: Pekka harrastaa juoksua, mutta suunnistus on pitkälti korvannut sen. Pelkkä juokseminen on tylsää, mutta suunnistaessa tulee juostua ihan huomaamattaan, kun keskittyy karttaan. Talvisin kaikki hiihdämme ja lumilautailemme, lisäksi Jukka käy kuntosalilla, samoin kuin Juho, joka harrastaa myös pyöräilyä. Kaikki käymme myös Keski-Uusimaan rasteilla, joten suunnistettua tulee siis kahdesti viikossa.    Tiedättekö mitkä Icebugit ovat: Ei olla kuultukkaan! (oikea vastaus: Nastarit/kengät, joissa kovakuoriaisen kuva)    Haluatteko sanoa jotakin Rastivarsoille: Kiitokset loistavista järjestelyistä. Erityisesti reittihärveli on mahtava, koska siihen voi piirtää oman reittinsä ja vertailla sitten toisten suunnistajien reitinvalintoihin. Keski-Uusimaan rasteilla tällaista mahdollisuutta ei ole.    haastattelijana Jenna 
Päivitetty: 1.8.2011
|
|
|
|
 |
 |
 |
|